Jaana Siponen

Jaana Siponen
Aloitin Movetilla vuonna 2016. Alusta asti olen saanut työskennellä monipuolisesti eri tutkimusten parissa. Työtehtäviini ovat kuuluneet esimerkiksi PCR-, ELISA- sekä ulostenäytetutkimukset. Uusien tuulien myötä olen päässyt mukaan kliinisen kemian, hematologian ja immunokemian maailmaan sekä lisäksi jatkossa minut tapaa entistä enemmän myös asiakaspalvelussa, esim. puhelimessa ja sähköpostikeskusteluissa, sekä myös laskutukseen liittyvissä asioissa.
Laboranttina olen puuhastellut jo vuodesta 2008 asti ja aikaisempi kokemukseni koostuu lähinnä geeniterapiapuolen solu- ja viruslaboratoriotöistä.
Kotona minulla on kaksi ihanaa siperiankissapoikaa ja vapaa-aikanani viihdyn parhaiten luonnon keskellä patikoiden ja retkeillen.