Laboratoriokäsikirja
Tutkimukset aakkosjärjestyksessä
Sinkki (Zn) (S/HP)
Sinkki on mukana yli 2000 elimistön toiminnossa mukaan lukien esimerkiksi keratiinisaatio sekä entsyymiaktivaattorina toimiminen monissa elimistön synteeseissä. Yleisimmin sinkin puute on yhdistetty huonoon karvapeitteeseen, ihon sarveistumiseen eli paksuuntuminen sekä kavioiden tai sorkkien huonoon kehitykseen. Puute voi ilmetä lisääntymisongelmina, hormonaalisen kehityksen viivästymisenä, infektioherkkyytenä, ruokahalun alentumisena, kasvun hidastumisena sekä alopeciana eli alueellisena kaljuuntumisena. Alopecia ilmenee yleensä turvan, raajojen ja hännän juuressa (häntäkutka).
Ravinnon korkea kalsium- ja fosfaatti-pitoisuus häiritsevät sinkin imeytymistä ja kupari, rauta ja molybdeeni häiritsevät sen metaboliaa. Sinkin puute voi olla ruokinnallista tai kalsium ja rauta yhteisvaikutusten aiheuttamaa. Ruokinnassa soijan sisältämä fytaatti voi lisätä sinkinpuutoksen muodostumisen riskiä.
Verestä määritetty sinkkipitoisuus ei anna tarkkaa kuvaa elimistön sinkin saannista, mutta sen käyttämistä puoltaa näytteenoton ja -käsittelyn helppous muihin näytemateriaaleihin verrattuna.
Vastausaika:
Näytteensaapumispäivänä
Näytetyyppi:
Seerumi tai Li-hepariiniplasma vähintään 0,3 ml. Näyte säilyy jääkaapissa 7 vrk ja pakastettuna -20 °C vähintään 2 kk. Näytteen erottelua suositellaan putkeen, jossa ei ole kumista korkkia.
Viitearvot:
- hevonen: 7,6 – 19,9 umol/l
Menetelmä:
Fotometrinen määritys
Lähteet:
NAUTOJEN SAIRAUDET 2005 Vitamiinien ja hivenaineiden puutostilat ja liikasaanti 1; Satu Pyörälä ja Tiina Tiihonen
Rad PA, Hassanpour A, Mashayekhi M. 2013. Comparative study of serum zinc, copper and selenium in horses with strangles and healthy horses. European Journal of Zoological Research, 2013, 2 (5):67-74
Vad LN. 2010. An Evaluation of the Clinical Effect of Oral Zinc Supplementation to Horses with Distal Limb Skin Disease and an Assessment of Different Paraclinical Techniques to Estimate Equine Zinc Status. Graduation research article for the completion of a Danish Certificate in Equine Medicine.
Suomen Hevostietokeskus ry. Hivenaineet -nettiartikkeli: http://www.hevostietokeskus.fi/index.php?id=810&kieli=3
Viitattu 6.6.2016.
Päivitetty: 12.12.2022