Laboratoriokäsikirja
Tutkimukset aakkosjärjestyksessä
Virtsaseulonta: pH, Proteiini, Gluk, Nitr, Ketoain, Hb/Myoglob, Bil, Urob, OMP ((US)/UC/U)
Virtsaseulontaan eli virtsan tikkutestiin kuuluvat tutkimukset: Virtsan pH, proteiini, glukoosi, nitriitti, ketoaineet, hemoglobiini/myoglobiini, bilirubiini, urobilinogeeni ja ominaispaino, joka mitataan refraktometrilla.
pH
Nostava vaikutus pH-arvoon on mm. virtsatietulehduksia aiheuttavilla bakteereilla ja näytteen iällä. Lisäksi ruokailu voi muuttaa pH:ta väliaikaisesti. Myös metabolinen alkaloosi aiheuttaa pH:n nousua, koska silloin elimistö tuottaa jostakin syystä liikaa emäksiä, tai munuaiset eivät kykene poistamaan normaalisti muodostuvia emäksiä.
Metabolinen asidoosi puolestaan laskee virtsan pH:ta. Silloin elimistö tuottaa jostakin syystä liikaa happoja, tai munuaiset eivät kykene poistamaan normaalisti muodostuvia happoja. Myös hypokalemia laskee virtsan pH:ta.
Proteiini
Glukoosi
Virtsaan ei normaalitilanteessa erity glukoosia lainkaan, mutta jos veren glukoosipitoisuus nousee normaalia suuremmaksi, eivät munuaiset kykene estämään glukoosin erittymistä virtsaan. Munuaiskynnys tarkoittaa sitä veren glukoosipitoisuutta, jossa glukoosia alkaa löytyä myös virtsasta. Koiralla tämä kynnys on yleensä n. 10 mmol/l ja kissalla 14–17 mmol/l. Havaittava määrä sokeria virtsassa on siksi aina merkki kohonneesta verensokeripitoisuudesta. Useimmiten sokerin erittyminen virtsaan liittyy diabetekseen. Kissoilla veren sokeripitoisuus nousee usein stressin vuoksi, joten niillä mahdollisen diabetesdiagnoosin pitäisi perustua mieluummin fruktosamiinimääritykseen.
Nitriitti
Monet virtsatieinfektioita aiheuttavat bakteerit (Enterobacter, Citrobacter, Escherichia, Proteus, Klebsiella, Pseudomonas) voivat muuttaa virtsaan normaalisti erittyvää nitraattia nitriitiksi. Positiivinen nitriitti-tulos viittaa siis virtsatieinfektioon. Negatiivinen tulos ei sulje pois infektion mahdollisuutta, koska kaikki bakteerilajit eivät pysty muuttamaan nitraattia nitriitiksi, ja joskus virtsan nitraatti-pitoisuus voi olla liian alhainen havaittavan nitriittipitoisuuden muodostumiseksi. Toisaalta myös näytteen kontaminoituminen voi yhdistettynä pitkään säilytykseen aiheuttaa virheellisen positiivisen tuloksen.
Ketoaineet
Ketoaineita (asetoasetaatti, asetoni ja β-hydroksibutyraatti) muodostuu elimistössä negatiivisen energiatasapainon seurauksena, kun elimistö hajottaa rasvaa energiaksi. Useimmiten tämä liittyy diabetekseen, mutta voi tapahtua myös pitkän paaston tai nälkiintymisen seurauksena. Testiliuska havaitsee ketoaineista asetoasetaatin ja osittain asetonin, mutta ei β-hydroksibutyraattia, jonka määrittäminen onnistuu erillisellä tutkimuksella verinäytteestä.
Hemoglobiibi/Myoglobiini
Verivirtsaisuus eli hematuria voi johtua esimerkiksi seuraavista syistä: tulehdukset, kasvaimet, munuaisten toiminta sekä näytteenotto kystosenteesillä tai punktoimalla. Myoglobiinin erittyminen virtsaan taas liittyy lihassoluvaurioihin. Stix-tikkutesti ei pysty erottelemaan hemoglobiinia ja myoglobiinia toisistaan. Testi tunnistaa ne herkkyydellä 150–620 µg/l eli hemoglobiinin tapauksessa noin 5–20 hemolysoitunutta punasolua mikrolitrassa. Myös hemolyyttisessä anemiassa virtsaan erittyvä hemoglobiini antaa testissä positiivisen tuloksen.
Bilirubiini
Normaalisti bilirubiini erittyy sappinesteen. Terveillä koirilla havaitaan matalia bilirubiinipitoisuuksia myös virtsassa, mutta terveillä kissoilla bilirubiinia ei erity virtsaan. Kohonneet virtsan bilirubiinipitoisuudet liittyvät maksasairauksiin tai hemolyysiin. Mikäli virtsassa ei todeta verta, mutta bilirubiini on koholla, viittaa tulos kohonneeseen bilirubiinitasoon myös verenkierrossa.
Urobilinogeeni
Urobilinogeeni on bilirubiinin aineenvaihduntatuote. Normaalisti sitä erittyy virtsaan pieniä määriä. Negatiivinen tulos on eläimillä merkityksetön, mutta kohonnut tulos voi viitata kohonneeseen bilirubiinin määrään verenkierrossa. Myös hemolyysi voi nostaa tulosta.
Ominaispaino
Munuaiset poistavat elimistöstä mm. suoloja ja muita metabolian tuotteita. Virtsan tiheys riippuu suuresti elimistön nesteytystilasta. Mikäli eläin juo paljon, erittyy ylimääräinen vesi virtsaan ja virtsa laimenee. Jos virtsa on hyvin laimeaa, pienenee myös siitä mitattavien analyyttien ja solujen pitoisuudet. Mikäli juominen on vastaavasti jostakin syystä vähentynyt, virtsa konsentroituu ja sen tiheys kasvaa. Virtsan tiheyden mittaustuloksen tulkinnassa tulee huomioida muu elimistön tila, kuten esimerkiksi juodun veden määrä, eläimen kliininen tila ja mahdollinen lääkitys. Mikäli virtsan tiheys poikkeaa viitearvoista, tulisi syy poikkeamalle selvittää.
Vastausaika:
Näytteensaapumispäivänä
Näytetyyppi:
Virtsa lisäaineettomassa putkessa, urine stabilur tai CCM-putkessa. Toimita näyte laboratorioon mahdollisimman nopeasti. Näyte säilyy 3 vrk jääkaappilämpötilassa. Täytä putki mahdollisimman tarkasti merkkiviivaan asti.
Menetelmä:
Stix-tikkutesti ja ominaispaino refraktometrilla.
- pH: tarkkuus ± 0,5 ja mittausväli 5,0–8,5
- Hemoglobiini/myoglobiini: Mittausväli on neg/+/++/+++ (ei todettu–200 solua/µl)
- Virtsatieinfektio voi aiheuttaa myös vääriä positiivisia tuloksia bakteereiden peroksidaasientsyymin vuoksi
- Solujen osalta varmemman tuloksen saa virtsan sedimentti -tutkimuksella
- Bilirubiini: herkkyys 7–14 µmol/l ja mittausalue neg/+/++/+++
Viitearvot:
pH: 5,0–7,5.
Ominaispaino:
- Koira: 1.016–1.060
- Kissa: 1.020–1.040
- Lehmä: 1.030–1.045
- Hevonen: 1.025–1.060
Päivitetty: 16.8.2024
