Laboratoriokäsikirja
Tutkimukset aakkosjärjestyksessä
Tamman kohdun hiiva-, home- ja bakteeriviljely: tunnistus, bakteeriherkkyys (aerobi) (hevonen)
Tamman kohtutulehdus eli endometriitti on yleinen lisääntymisongelma, joka voi heikentää tiinehtymistä ja tiineyden jatkumista. Tulehduksen aiheuttajia ovat usein bakteerit, kuten Streptococcus spp. tai Escherichia coli. Joskus tulehduksen aiheuttajia voivat olla myös erilaiset hiivat, esimerkiksi Candida spp. tai homeet. Kohtutulehduksen toteaminen voidaan tehdä viljelymenetelmällä ottamalla näyte esimerkiksi konsentroidusta kohtuhuuhtelunäytteestä. Viljely mahdollistaa myös antibioottiherkkyystestauksen, jonka perusteella voidaan valita eläimelle sopiva hoito.
Huolellisesti ja puhtaasti otettu näyte on oleellinen tulosten oikeellisuuden kannalta. Mitä useampia bakteereita näytteeseen tulee, sitä suurempi riski todellisella infektion aiheuttajalla on peittyä kontaminaatiokasvun alle. Tällöin myöskään herkkyysmäärityksen tulos ei kuvaa antibioottien tehoa oikeaa taudinaiheuttajaa kohtaan.
Huom. Laboratoriomme turvatason ja lainsäädännön mukaisesti voimme viljellä ja tunnistaa STM:n asetuksen 748/2020, biologinen tekijä luokitus 1–2 mukaisia bakteereja ja sieniä.
Ilmoitettavista eläintaudeista on ilmoitusvelvollisuus laboratoriolla, eläinlääkärillä ja omistajalla. Lisätietoja Ruokaviraston sivuilta.
Vastausaika:
- Bakteerien aerobiviljelyille 3–6 arkipäivää
- Hiiva- ja homeviljelyille 14 vrk
Näytetyyppi:
Bakteerikuljetusputki (esim. eSwab, M40™ Transystem, hiiliputki) ja/tai kohtuhuuhtelunesteestä matalilla kierroksilla sentrifugoimalla tehty konsentraatti esim. eSwab-putkessa.
Näytteet säilytetään jääkaappilämpötilassa ja toimitetaan laboratorioon mahdollisimman nopeasti. Alkuperäinen näyte säilyy jääkaappilämpötilassa n. 3 vrk.
Arvioimme analyysikelpoisuutta tapauskohtaisesti, jos näyte on otettu muuhun kuin ohjeidemme mukaiseen kuljetusputkeen tai näytteen säilyvyysaika on ylittynyt.
Tee jokaista näytteenottokohtaa varten oma lähetteensä. Mainitse lähetteessä näytteenottokohta, mahdollinen antimikrobilääkitys, infektion työdiagnoosi ja mahdollinen bakteerilajiepäily. Mahdollisimman tarkat esitiedot auttavat laboratoriota löytämään todelliset taudinaiheuttajat.
Katso tarkemmat ohjeet näytteenottoon täältä>>
Menetelmä:
Viljely: Lähetetietojen perusteella näytealueella patogeeneina pidettävien mikrobien viljely yleis- ja selektiivisillä elatusaineille. Todennäköiset patogeenit tunnistetaan, ei tyypitetä. Tulkinta tulee aina suhteuttaa kliiniseen kuvaan.
Herkkyys: Agardiffuusioon perustuva kiekkoherkkyysmenetelmä. Antibioottiherkkyys tehdään kohdennetusti tunnistetulle bakteerille. Jos toivot testattavaksi jotain tiettyä antibioottia, merkitse lisätieto lähetteelle.
Testaamme ja vastaamme mahdolliset resistenssibakteerilöydökset infektiokannoista (Enterobakteereiden osalta ESBL ja AmpC sekä Stafylokokkien osalta MRSA ja MRSP -testaus) ja lähetämme lakisääteisesti vaadittavat kannat Ruokavirastoon.
Tulkinta:
Tulos ilmoitetaan bakteerilajitasolla ja herkkyydet S-, I-, R-arvoina:
S = herkkä
I = intermediate
R = resistentti
Virhelähteet:
- Kuivunut näyte
- Kontaminoitunut näyte tai runsas normaalifloora
- Ennen näytteenottoa aloitettu antibioottilääkitys
- Liian aikaisin lääkehoidon lopettamisesta otettu näyte
- Vanhentunut näyte tai säilytetty lämpimässä
- Näyte on otettu tai toimitettu väärin
- Riittämätön näytemäärä, esim. näyte on otettu ei-konsentroidusta kohtuhuuhtelunäytteestä
Lähteet:
Markey B, Leonard F, Archambault M, Cullinane A, Maguire D. 2013. Clinical Veterinary Microbiology, 2nd Edition.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta. 05/2016. MIKROBILÄÄKKEIDEN KÄYTTÖSUOSITUKSET ELÄINTEN TÄRKEIMPIIN TULEHDUS- JA TARTUNTATAUTEIHIN
CLSI. Performance Standards for Antimicrobial Disk and Dilution Susceptibility Tests for Bacteria Isolated From Animals, 5rd ed. CLSI supplement VET01S. Wayne, PA: Clinical and Laboratory Standards Institute; 2015.
Päivitetty: 22.4.2025