Seleeni

Laboratoriokäsikirja

Seleeni on yksi tärkeimmistä hivenaineista. Sitä saadaan ravinnosta esimerkiksi seleeniä sisältävistä proteiineista (ns. orgaaninen seleeni) sekä seleeniä sisältävistä lisäravinteista (ns. epäorgaaninen seleeni). Seleeni imeytyy melko tehokkaasti, kuitenkin orgaanisena paremmin kuin epäorgaanisena. Seleeniä on elimistössä sekä lihassoluissa että verisoluissa ja veriplasmassa. Sen aineenvaihdunta on tarkan säätelyn alaisena, seleenipitoisuuden perusteella elimistöön tuleva uusi seleeni joko sitoutuu proteiineihin tai eritetään pääosin virtsaan.

Seleenin tärkein tehtävä on olla kofaktorina glutationiperoksidaasissa (GPX), joka on erittäin tärkeä antioksidatiivinen entsyymi. GPX neutraloi etenkin rasituksessa/anaerobisessa energiantuotannossa syntyviä soluille erittäin haitallisia vapaita happiradikaalimolekyylejä. Lisäksi seleeni osallistuu kilpirauhashormonien toimintaan, immuunipuolustukseen ja myrkyllisten metallien (esim. elohopea, lyijy, kadmium) sitomiseen.

Seleeninpuutos aiheuttaa lihasvaurioita (etenkin sydän-, mutta myös luurankolihasten). Myös kilpirauhasen epänormaali toiminta on mahdollista. Seleeninpuutoksen oireita tavataan pääosin nuorilla vasikoilla keväisin tai laidunkauden alussa. Lypsävillä lehmillä seleeninpuutoksella ja utaretulehdusten yleisyydellä on havaittu olevan yhteyttä.

Seleenin liikasaannin aiheuttama toksisuus on mahdollista, joskin toksisten vaikutusten alkamiseen vaaditaan melko huomattava liikasaanti. Akuutti seleenimyrkytys on harvinainen. Sen oireita ovat esim. koliikki, sokeutuminen ja paralyysi. Myrkytys voi johtaa myös eläimen kuolemaan. Lievä krooninen seleenimyrkytys ilmenee esim. laihtumisena ja yleisenä huonokuntoisuutena. Naudoilla on raportoitu myös sorkkien epämuodostumia.

Maidosta tehtyä seleenimittausta voidaan käyttää arvioitaessa ruokinnasta saatavan seleenin riittävyyttä, sekä vasikoiden riittävää seleeninsaantia. Tuloksia tulkittaessa kannattaa huomioida, että orgaaninen seleeni erittyy epäorgaanista voimakkaammin maitoon.

Vastausaika:

5–10 arkipäivää

Näytetyyppi:

Seerumi tai Li-hepariiniplasma (min. 0,5 ml) tai maitonäyte (lisäaineellisessa putkessa). Samanlaisella ruokinnalla olevien eläinten näytteet (max. 3) voidaan yhdistää pyynnöstä laboratoriossa. Näytteeksi käy myös tankkimaito. Näyte säilyy huoneenlämmössä 7 vrk, jääkaapissa 14 vrk ja pakastettuna -20 °C vähintään 3 kk.

Menetelmä:

Veri- ja maitonäytteille ICP-MS (Inductively Coupled Plasma Mass Spectrometry)

Viitearvot:

Verinäytteet (S/HP):

nauta
- puutoksen raja: 10–40 µg/l
- tavoitetaso: > 70 µg/l
- nuorkarjalle: 100 µg/l
hevonen 100–200 µg/l
lammas 55–170 µg/l

Maitonäytteet:

nauta: 30–80 ug/l
- tavoitetaso: > 25 ug/l
- orgaaninen seleeni erittyy epäorgaanista voimakkaammin maitoon

Tulkinta:

Pienentyneet pitoisuudet

liian vähäinen seleenin saanti ravinnosta tai lisäravinteesta

Suurentuneet pitoisuudet

liiallinen seleenilisän antaminen joko ravinnossa tai injektiona

Lähteet:

NAUTOJEN SAIRAUDET 2005 Vitamiinien ja hivenaineiden puutostilat ja liikasaanti 1; Satu Pyörälä ja Tiina Tiihonen
Review: The oxidant/antioxidant equilibrium in horses. Kirschvink N, de Moffarts B, Lekeux P. Vet J. 2007.
Micromineral requirements in horses. Pagan JD. Kentucky Equine Research, Inc.
Trace minerals for the performance horse: known biochemical roles and estimates of requirements. Jackson SG. Kentucky Equine Research, Inc.

Päivitetty: 2.2.2023

Movet