Laboratoriokäsikirja

Tutkimukset aakkosjärjestyksessä

Takaisin hakutuloksiin

CPSE (Koiran eturauhasspesifinen esteraasi) (ELISA) (S/HP/EP)

Eturauhasvaivat ovat yleisiä keski-ikäisillä ja vanhoilla uroskoirilla. Tutkimuksesta riippuen muutoksia voidaan havaita jo 2–5 vuoden ikäisillä koirilla. Hyvänlaatuinen eturauhasen liikakasvu on vaivoista yleisin. Sen esiintyvyys on yli viisi vuotiailla uroskoirilla jopa yli 50 %. Yleensä muista eturauhassairauksista (kystat, paiseet, eturauhastulehdus, neoplasia) kärsivillä koirilla on myös eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua. Varsinainen neoplasia on harvinaista, ja sitä esiintyy pääasiassa kastroiduilla koirilla.

Hyvänlaatuinen liikakasvu tarkoittaa eturauhasen koon ja solumäärän kasvamista. Liikakasvun aiheuttamiin oireisiin kuuluvat mm. ulostamis- ja virtsaamisvaikeudet sekä kivut hypätessä tai muuten liikkuessa, mikä voi johtaa liikkumishaluttomuuteen. Lisäksi voi esiintyä virtsankarkailua, verivirtsaisuutta ja hedelmättömyyttä. Oireiden vakavuus vaihtelee, eikä niitä esiinny kaikilla liikakasvusta kärsivillä koirilla lainkaan. Oireet voivat olla myös niin heikkoja tai epämääräisiä, ettei niitä osata heti yhdistää mahdolliseen eturauhasvaivaan. Liikakasvu myös altistaa koiran vakavammille sairauksille, kuten eturauhastulehduksille, -kystille ja -paiseille.

Liikakasvun diagnostiikassa voidaan hyödyntää palpointia, rektalisointia, ultraääntä, röntgenkuvausta tai ohutneulanäytteen tutkimista. Verikokeesta määritetty CPSE-pitoisuus antaa kvantitatiivisen tuloksen, joka helpottaa diagnoosin tekemistä sekä antaa mahdollisuuden selkeään hoidonseurantaan. CPSE on eturauhassolujen normaalisti tuottama hormoni. Eturauhasen solukoon kasvaessa sekä solumäärän tai esteraasituotannon lisääntyessä myös CPSE:n pitoisuus veressä kasvaa. Voimakkaimmin pitoisuusmuutos tapahtuu hyvänlaatuisen liikakasvun yhteydessä. CPSE-määritystä voidaan hyödyntää yli viisivuotiailla koirilla liikakasvun tunnistamiseen jo varhaisessa vaiheessa. Positiivisen tuloksen perusteella voidaan tarvittaessa suositella kalliimpia tai invasiivisempia jatkotutkimuksia muiden yhtäaikaisten eturauhassairauksien poissulkemiseksi.

Vastausaika:

1–5 arkipäivää

Näytetyyppi:

Seerumi, Li-hepariiniplasma, tai EDTA-plasma 1 ml.

Viitearvot:

< 50 ng/ml

Menetelmä:

ELISA
Herkkyys 97.1 % ja spesifisyys 92.7 %, kun raja-arvona 61 ng/ml.

Tulkinta:

  • Alle 50 ng/ml tulkitaan negatiiviseksi
  • 50–70 ng/ml tulkitaan raja-arvoiseksi
  • Yli 70 ng/ml tulkitaan positiiviseksi

Pitoisuuksien yli 50 ng/ml on todettu korreloivan oireettomilla koirilla ultraäänimuutosten ja eturauhasen suurentuneen koon kanssa.

Suurentuneet pitoisuudet:

  • Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu
  • Eturauhastulehdus
  • Eturauhaskysta tai -paise
  • Eturauhasen neoplasia

Lähteet:

Alonge S, Melandri M, Leoci R, Lacalandra GM, Aiudi G. Canine prostate specific esterase (CPSE) as an useful biomarker in preventive screening programme of canine prostate: CPSE threshold value assessment and its correlation with ultrasonographic prostatic abnormalities in asymptomatic dogs. Reprod Domest Anim. 2018 Apr;53(2):359-364. doi: 10.1111/rda.13113. Epub 2017 Nov 22.
Pinheiro D, Machado J, Viegas C, et al. Evaluation of biomarker canine-prostate specific arginine esterase (CPSE) for the diagnosis of benign prostatic hyperplasia. BMC Vet Res. 2017;13(1):76. Published 2017 Mar 23. doi:10.1186/s12917-017-0996-5
Christopher Pinard. LifeLearn Inc. Prostate Tumors. Saatavilla: https://vcahospitals.com/know-your-pet/prostate-tumors. Viitattu: 11.4.2019
Laura Garrett, Isabelle Desmas-Bazelle. Vetstram. Prostate: neoplasia. Saatavilla: https://www.vetstream.com/treat/canis/diseases/prostate-neoplasia. Viitattu: 11.4.2019

 

  • Helppoutta elämääsi

    Rekisteröitymällä asiakkaaksemme pääset käyttämään palveluitamme helposti ja nopeasti sähköisesti, mikä säästää aikaa ja vaivaa.
    Rekisteröityminen on täysin ilmaista.

    Rekisteröidy palveluumme

  • Elintärkeitä vastauksia

  • Vieraile T-paitakaupassa

    Sieltä löydät huippusuositut eläinpaitamme.

    Siirry kauppaan