Laboratoriokäsikirja
Tutkimukset aakkosjärjestyksessä
CHV-1 Canine herpesvirus 1 (PCR)
Koiran herpesvirusta esiintyy maailmanlaajuisesti. Se on ensisijaisesti aikuisten koirien ja yli 4 viikon ikäisten pentujen lieväoireinen hengitystietartunta. Toisaalta herpes on myös yksi suurin syyllinen vastasyntyneiden (9–14 pv ikäisten) pentujen kuolemaan. Jalostusnartuilla se saattaa aiheuttaa hedelmättömyyttä, keskenmenoja, pienentyneitä pentuekokoja sekä heikkoina syntyviä pentuja. Uroksilla taas saattaa esiintyä rakkuloita ulkoisissa sukuelimissä.
Herpes tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana (mutta myös esim. astutustilanteessa). Pentu voi saada tartunnan milloin tahansa tiineyden aikana. Suurin osa pennuista saa viruksen emältään istukan kautta tai synnytyskanavassa. Jos tartunta tapahtuu jo kohdussa, seuraukset riippuvat tiineysvaiheesta; varhaisessa tiineydessä alkiot kuolevat ja sulavat pois, lopputiineydessä pennut voivat syntyä ennenaikaisesti. Viruksen itämisaika on 3–7 päivää.
PCR on CHV:n toteamiseen yksi parhaimpia menetelmiä. Vasta-aineisiin pohjautuvien menetelmien herkkyys ei välttämättä riitä, sillä vasta-ainetasot saattavat olla hyvin alhaiset. On myös huomioitava, että jalostusnaaraita rokotetaan herpestä vastaan, jolloin vasta-ainetasot ovat luonnollisesti koholla. PCR-menetelmä tunnistaa itse viruksen.
Vastausaika:
4–6 arkipäivää (yhteistyössä IDEXX-laboratorion kanssa)
Näytetyyppi:
Nukkatikkunäyte infektoituneelta, virusta erittävältä, oireelliselta alueelta (ensisijaisesti nenästä, nielusta tai silmän sidekalvolta tai keuhkoputkihuuhtelusta, emättimen tai siittimen epiteeliltä, tai biopsia maksasta, keuhkoista, munuaisesta, pernasta tai abortoitunut sikiö). Näyte säilyy jääkaapissa 10 vrk.
Mikäli eläin on rokotettu viimeisen kuukauden aikana elävää taudinaiheuttajaa sisältävällä rokotteella, voi rokote aiheuttaa vääriä positiivisia tuloksia. Rokotteen vaikutus häviää taudinaiheuttajasta riippuen noin 3–4 viikossa.
Menetelmä:
PCR
Tulkinta:
pos/neg
Päivitetty: 25.1.2024