Laboratoriokäsikirja

Tutkimukset aakkosjärjestyksessä

Takaisin hakutuloksiin

BRSV Bovine respiratory syncytial virus (qPCR)

BRSV-virus kuuluu RNA-viruksiin, jotka aiheuttavat hengitystieinfektioita. Naudan RS-virus voi infektoida myös lampaita ja vuohia.

RS-virus voi infektoida minkä ikäistä karjaa tahansa, mutta yleisimmin sairastuneet ovat nuorkarjaa tai vasikoita. Syntyvä vasikka voi saada piilevän tartunnan jo emoltaan. Infektio voi olosuhteiden myötävaikutuksella aiheuttaa primäärin infektion tai olla yhtenä aiheuttajana monisyisessä hengitystietulehduksessa.

RS-virus leviää pisaratartuntana naudasta toiseen mutta voi myös levitä ihmisen välityksellä karjaan. Oireet ilmaantuvat 3–5 päivää tartunnan jälkeen ja niihin kuuluu yleensä voimakas sierain- ja/tai silmävuoto, ruokahaluttomuus, kuumeilu, kohonnut hengitysfrekvenssi sekä maidontuotannon aleneminen. Oireet voivat vaihdella lievistä hyvin rajuihin, johtaen jopa äkkikuolemaan.

Naudoille ei kehity vastustuskykyä virusta vastaan, vaan nauta voi sairastua viruksen aiheuttamaan hengitystietulehdukseen uudelleen. Osa naudoista voi jäädä viruksen kantajiksi, ja levittää näin sairautta eteenpäin. Infektion puhkeamiseen vaikuttavat ympäristötekijät, muut sairaudet ja stressi, jotka heikentävät naudan vastustuskykyä altistaen sen RS-infektiolle.

Vastausaika:

1–4 arkipäivää

Näytetyyppi:

Vanutikkunäyte mahdollisimman syvältä nenäontelosta. Myös keuhkohuuhtelunäyte käy. Näyte säilyy jääkaapissa 10 vrk.

Menetelmä:

qPCR

Tulkinta:

pos/neg

Lähteet:

https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/naudat-ja-biisonit/hengitystietulehdukset/
http://www.ett.fi/tarttuvat_taudit/nautojen_tarttuvat_taudit/brsv
ETT. Virustartuntojen vastustus nautatiloilla. Toimenpideohjeet kaikille tiloille (ripulit, hengitystietulehdukset). 10.3.2016
http://www.ett.fi/sites/default/files/user_files/ohjeet_ja_lomakkeet/Virustartuntojen_vastustusohjeet_10_3_2016.pdf
Sacco RE, McGill JL, Pillatzki AE, Palmer MV, Ackermann MR. Respiratory syncytial virus infection in cattle. Vet Pathol. 2014 Mar;51:427-36.

Päivitetty: 11.12.2023