Laboratoriokäsikirja
Tutkimukset aakkosjärjestyksessä
Asetyylikoliinireseptori AB (Myasthenia gravis) (S)
Myasthenia gravis (MG) eli myasthenia on hermo-lihasliitoksen sairaus, jonka oireena on lihasten väsyminen ja heikkous. Käsky hermosta lihassoluun välittyy kemiallisesti asetyylikoliini-nimisen välittäjä-aineen välityksellä. Myasthenia graviksessa lihassolun pinnalla sijaitsevat asetyylikoliinireseptorit tuhoutuvat autoimmuuni-reaktion seurauksena, jolloin hermoimpulssi ei välity normaalisti. Kyseessä on autoimmuunisairaus, jossa elimistö muodostaa vasta-aineita omia kudoksiaan vastaan.
Sairaus oireilee silmiinpistävänä väsymyksenä jo lievässä rasituksessa. Tällöin tavataan jäykkyytä, lihasvapinaa ja jalkojen heikkoutta, joka voi ilmetä kaikissa raajoissa tai ainoastaan takajaloissa. Ruokatorven lihakset heikkenevät (megaesophagus), mistä aiheutuu ruuan pulauttelua ja nielemisvaikeuksia. Ruuan ja veden joutuminen keuhkoihin altistaa keuhkokuumeelle. Myös lisääntynyttä kuolaamista, äänen muuttumista ja päänkannattelunvaikeutta voi esiintyä. Oireet vaihtelevat vaikeasti huomattavista lievistä oireista hyvinkin vaikeisiin, esimerkiksi koiran voimattomana makaamiseen. Aamulla, tai muun levon jälkeen, eläin voi olla lähes normaali.
Myasthenia gravista esiintyy kahtena eri muotona, joista yleisin on myöhemmällä iällä puhjennut sairaus. Sairaus voi olla myös synnynnäinen, jolloin oireet alkavat yleensä 6–8 viikon iässä. Oireet ovat yleensä eteneviä johtaen lopulta kuolemaan. Kääpiömäyräkoirilla on todettu spontaania paranemista synnynnäisestä muodosta.
Synnynnäisen muodon diagnosointi:
- Kohonneita vasta-aineita ei todeta
- Kudosnäyte-biobsia lihaksesta, josta todetaan värjäämällä reseptoreiden puutos
- Ruokatorvenlaajentumaa (megaesophagus) tavataan harvoin
- Ei parannettavissa
- Tavataan eniten seuraavissa koiraroduissa: jackrusselin terrieri, springerspanieli, pehmeäkarvainen kettuterrieri sekä kääpiömäyräkoira
- Todettu myös kissoilla
Myöhemmin puhjenneen muodon diagnosointi:
- Oireita yleensä yli 1-vuotiailla koirilla
- Tapauksia ilmenee enemmän ikävuosina 2–4 sekä 9–13
- Kohonneet vasta-aineet voidaan yleensä todeta
- Kateenkorvakasvaimen (thymoma) poissulku kuvaamalla rintakehä, samalla voidaan todeta myös mahdollinen ruokatorvenlaajentuma (megaesophagus)
- Kudosnäyte-biobsia lihaksesta, josta todetaan värjäämällä reseptoreiden puutos
- Electromyography (EMG)
- Tensilon-testi erityislupavalmisteilla: edrofoniumkloridi: Tensilon/Enlon/Reversol
- Tavataan useissa koiraroduissa
- Todettu myös kissoilla
Kortikosteroidilääkitys immunosuppressiivisina annoksina yli 7–10 päivän ajan voi alentaa merkittävästi vasta-ainepitoisuuksia. Antikoliiniesteraasilääkitys (esim. Mestinon) ei vaikuta vasta-ainetutkimuksiin.
Diagnoosin jälkeen vasta-ainetason seuraaminen 2–3 kk välein auttaa hoidon suunnittelussa. Negatiivinen tulos viittaa taudin remissioon.
Vastausaika:
3 viikkoa (yhteistyössä IDEXX-laboratorion kanssa)
Näytetyyppi:
Seerumi 1 ml. Eroteltu näyte säilyy jaakaapissa 7 vrk ja pakastettuna -20 °C vähintään 3 kk.
Menetelmä:
RIA (radioimmunoassay)
Tulkinta:
- koira 0,0–0.6 nmol/l
- kissa 0,0–0.3 nmol/l
Lähteet:
The Physiology and Weber J, 2011.: Treatment of Myasthenia Gravis
Jason K.: Myasthenia Gravis: Pathology, Diagnosis, and Therapy. Charleston Veterinary Referral Center
Päivitetty: 28.11.2024