Laboratoriokäsikirja

Tutkimukset aakkosjärjestyksessä

Takaisin hakutuloksiin

Hypotyreoosi–koira

Diagnoosikaavio >>

Hypotyreoosia eli kilpirauhasen vajaatoimintaa tavataan aikuisilla koirilla noin kahden vuoden iästä alkaen. Sitä löydetään kaikilta roduilta, mutta joillakin se on muita yleisempää. Tällaisia rotuja ovat mm. dobermanni, setterit, labradorinnoutaja, kultainen noutaja ja jotkut spanielit. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että keski- ja suurikokoisilla roduilla tauti on yleisempää kuin pienillä. Sukupuolten välisiä eroja ei tutkimusten mukaan ole.

Taustaa

Kilpirauhasen rakenteessa eri eläinlajien välillä on eroja. Kilpirauhanen sijaitsee henkitorven vieressä. Koirilla se on kaksilohkoinen sekä pinnaltaan tasainen (toisin kuin esimerkiksi sialla ja naudalla, joilla pinta on ”rakeinen”). Sen tärkeimpänä tehtävänä on tuottaa kahta perusaineenvaihduntaa säätelevää hormonia, tyroksiinia (T4) ja trijodityroniinia (T3). Lisäksi se tuottaa mm. kalsium–fosfori –aineenvaihduntaa säätelevää kalsitoniinia.

T4:n ja T3:n eritystä säätelevän säätelyketjun aloittaa hypotalamuksen erittämä tyreotropiinia vapauttava hormoni (TRH, thyrotropin releasing hormone), joka vuorostaan säätelee aivolisäkkeen tuottaman kilpirauhasta stimuloivan hormonin, tyreotropiinin (thyroid stimulating hormone, TSH) valmistusta ja eritystä. T4 ja T3 säätelevät TRH:n ja TSH:n erittymistä negatiivisen palautteen kautta – mitä suurempi T4- ja T3-pitoisuus, sitä vähemmän TRH:ta ja TSH:ta erittyy, ja päinvastoin. T4 ja T3 ovat plasmassa suurimmaksi osaksi kantajaproteiineihin sitoutuneena. Vapaana, eli biologisesti aktiivisena muotona, on esimerkiksi tyroksiinista vain alle 0.1 %. Alla olevassa kaaviossa on kuvattu kilpirauhashormonien erityksen säätely ja niiden määrän negatiivinen palaute syntetisointia ohjaaviin hormoneihin.

Tätä taustaa vasten voidaan hypotyreoosi jakaa kahteen pääluokkaan: primäärinen ja sekundäärinen hypotyreoosi. Primäärinen hypotyreoosi tarkoittaa itse kilpirauhasen ongelmaa tuottaa tyroksiinia ja trijodityroniinia, sekundäärinen taas aivolisäkkeen liian pientä TSH:n tuotantoa. Joitakin tapauksia tertiäärisestä hypotyreoosista (hypotalamus ei tuota TRH:ta) on raportoitu koirilla, mutta sen yleisyydestä ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Primäärinen hypotyreoosi on huomattavasti yleisempää kuin sekundäärinen. Primäärisen hypotyreoosin taustalla on yleisimmin kilpirauhasen tulehdus eli ns. lymfosyyttinen tyreoidiitti, tai kilpirauhasen idiopaattinen atrofia. Lymfosyyttisessä tyreoidiitissä elimistön immuunipuolustus hyökkää kilpirauhasta vastaan eli kyseessä on ns. autoimmuunitauti. Kilpirauhasen atrofiassa kilpirauhaskudos muuttuu vähitellen rasvakudokseksi ja sen hormonieritys vähenee.

Oireet ja diagnosointi

Hypotyreoosin ulkoisina oireina on mm. voimattomuus, huono liikunnan- ja kylmänsieto, painonnousu, karvan huono kunto ja karvattomat laikut (alopekia), ns. rotanhäntä, ihomuutokset (esim. hyperpigmentaatio), kuivat silmät sekä huono haavojen paraneminen.

Tarkemmassa tutkimuksessa saatetaan löytää myös sydän-, hermo-, lihas- ja lisääntymisoireita. Sydänoireita ovat esimerkiksi harvalyöntisyys (bradykardia) ja EKG:ssä R-aallon muutokset. Hermosto– ja lihasoireina voi löytyä myopatiaa, vestibulaarisyndrooma, kasvohermojen halvausoireita ja ääreishermoston laaja-alaista toimintahäiriötä (polyneuropatia). Lisääntymiseen liittyen uroksilla tavataan heikentynyttä sukupuoliviettiä ja hedelmättömyyttä, nartuilla epäsäännöllistä kiimakiertoa, hedelmättömyyttä ja keskenmenoja.

Koska etenkin taudin alkuvaiheessa oireet saattavat olla lievät, diagnoosi pitää varmentaa laboratoriokokeilla. Yleisimmin käytetään tyreotropiinin (TSH) ja kokonaistyroksiinin (T4) sekä kolesterolin määrityksiä. Jos kokonaistyroksiini- ja tyreotropiinitulokset ovat ristiriidassa, on syytä määrittää biologisesti aktiivinen (eli kantajaproteiineihin sitoutumaton) vapaa tyroksiini (T4-v) diagnoosin varmistamiseksi.

Useilla koiraroduilla tavataan yleisesti kilpirauhashormoni-vasta-aineita, eli eläimen oma immuunijärjestelmä tuottaa vasta-aineita esimerkiksi tyroksiinia vastaan (ns. autovasta-aineet). Ne häiritsevät etenkin vapaan tyroksiinin määritystä, koska yleisimmin käytössä olevat T4-v-määritysmenetelmät perustuvat näytteen oman vapaan tyroksiinin ja määritysreagenssissa olevan entsyymileimatun vapaan tyroksiinin kilpailuun vasta-aineeseen sitoutumisesta. Jos näytteessä on em. autovasta-aineita tyroksiinille, ne vääristävät reagenssissa olevan entsyymileimatun tyroksiinin sitoutumista vasta–aineeseen, ja siten saadaan liian suuri tulos. Mikäli näytteessä epäillään olevan autovasta-aineita (esim. yli viitearvon oleva TSH, mutta normaali T4 tai T4-v, sekä kliinisiä hypotyreoosioireita), on syytä tehdä näytteelle autovasta–aineiden poisto ja määrittää vapaa tyroksiini autovasta–aineiden poiston jälkeen. Tällöin saadaan luotettava tulos vapaan T4:n pitoisuudesta